Yli 22-vuotiaat partiolaiset ovat aikuisia. Aikuiset toimivat lippukunnan toiminnassa sudenpentujen akelana, seikkailijajoukkueen sampona ja tarpoja-, samoaja- ja vaeltajavartioiden johtajien apuna, luotseina. Tämän lisäksi aikuiset toimivat monesti lippukunnanjohtajistossa ja hallituksessa. Yleensä hallitukseen kuuluu myös nuorempia partiolaisia.

Aikuiset ovat myös tärkeä tausta tuki partiossa. Monesti partiolaisten vanhemmat toimivat apuna leireillä ja tapahtumissa. Lisäksi monissa lippukunnissa vanhemmat auttavat lippukuntaa keräämällä rahaa ja esimerkiksi ompelemalla huiveja.